Avoinna Ma - pe klo 10-15
la klo 12-15, su klo 10-15

 

Tiedot kastetuista, avioliittoon vihityistä ja hautaan siunatuista

1-5-vuotiaiden syntymäpäivät

Olemme luoneet Kohtaamispolun, jonka tavoitteena on olla yhteydessä pikkulapsiperheisiin vuosittain. Kutsukorteista ja onnittelukorteista voi kerätä upean A5-kokoisten taulujen kokonaisuuden. Kortteja kertyy kouluun lähtevien siunaukseen asti 8 kpl.
Syntymäpäivä on pienen ihmisen elämässä tärkeä päivä. Seurakunta onnittelee 1-3-vuotiaita onnittelukortilla, jonka kuvituksen on toteuttanut lastentarhanopettaja Henna Vuorisalo. Kuvissa näkyy jotain lapsen kehityksestä ja jotain oman kotikirkkomme maisemasta. Onnittelukortissa on myös rukous ja raamatunteksti, joita voi lapsen kanssa opetella.

Tammi-helmikuun aikana eri puolilla seurakuntaa järjestetään 4-vuotissynttäreitä, joihin lähetetään kutsu postitse. Kutsun saavat kaikki ko. vuonna neljä vuotta täyttävät seurakuntalaiset. Synttäreiltä lapsi saa lahjaksi Lapsen Raamatun. Juhlan järjestivät tutut lastenohjaajat. 4-vuotissynttäreitä juhlitaan tammi-helmikuussa.

5-vuotias on jo iso tyttö tai poika. Sinä vuonna kun lapsi täyttää viisi vuotta, perheenne kutsutaan postitse Pyhän Ristin kirkkoon viettämään juhlaa. Kirkkohetki on toiminnallinen, lapsille suunniteltu jumalanpalvelus, jossa lauletaan tuttuja lasten virsiä. Tästä juhlasta lapsi saa lahjaksi pienen kirjan. 5-vuotiaiden juhlakirkkoa vietetään toukokuussa.


bannerclick.php?bannerid=5
bannerclick.php?bannerid=14

Tarjoamme toimintaa ja yhdessäoloa
lapsille, lapsiperheille, koululaisille,
opiskelijoille, nuorille, nuorille aikuisille.

bannerclick.php?bannerid=10
bannerclick.php?bannerid=20

Rauman Seurakunta

Päivystävä vahtimestari

puh. 02 8377 5290
joka päivä klo 7-21

Juhlatilojen varaukset
puh. 044 769 1226
ma-pe klo 9-15




Rauman seurakunta

Virastotalo, Kirkkokatu 2
PL 158, 26100 Rauma

ma-pe klo 9-15, ke klo 9-17
vaihde 02 8377 5300

rauma.seurakunta@evl.fi
etunimi.sukunimi@evl.fi



Laskutusosoite
YRITYS:
Rauman seurakunta

LASKUTUSOSOITE:
Kirkon Palvelukeskus/Rauman seurakunta
++3226++
PL 378
00026 Basware

VERKKOLASKUTUSOSOITE:
003702155284

Kirkkoherranvirasto

Virastotalo, Kirkkokatu 2

puh. 02 8377 5300
rauma.kirkkoherranvirasto@evl.fi

Y-tunnus 0215528-4

Siunausvaraukset

Virastotalo, Kirkkokatu 2
puh. 02 8377 5300
ma-pe klo 9-15, ke klo 9-17

Hautojenhoidot
puh. 044 769 1410
ma-pe klo 12-15